VIIKONLOPPUREPPU LÄHTÖVALMIINA

Meikäläisen arki on pitkälle 50/50 molempien kaupunkien välillä. Pääasiassa lähden perjantaina suoraan töistä Tampereelle, josta palaan suoraan töihin maanantai aamuna. Toisinaan huomaan kuitenkin ajavani tiistai iltanakin Hänen viereen nukkumaan. Normaali arki iltoina pyrin tekemään asioita "vain itselleni", eli käyn salilla, lenkillä, nään ystäviä ja luen kirjaa. Valitettavan usein skippaan fiksun syömisen ja turvaudun johonkin puolivalmiiseen, enkä pahemmin pese pyykkiäkään. Ja kun pesen, niin monta koneellista kerralla. Normaalisti viikkon mahtuu myös muutama nuorisotyön parissa tehty tunti tai liian pitkät päikkärit.

Käytän nykyään viikonloppuni pääasiassa oloiluun. Meillä on paljon yhteistä tekemistä, tai sitten seuraan sivusta hänen touhujaan. Toisesta on vielä niin paljon uutta opittavaa, ettei varsinaista tekemistä tarvitse keksiä. Ruokaostokset tehdään yhdessä ja pääasiassa Hän seisoo hellan edessä. Moon niin hukassa vieraammassa keittiössä, notta olen tyytynyt tekemään helpompia keittiöhommia kuten tiskaamaan ja leipomaan. Jännää, kuinka voi olla vaikuttunut toisen veitsen käyttötaidoista, vaikka puhuttaisiin vain vihannesten pilkkomisesta. Tällä hetkellä toki luen myös koulutehtäviin tarvittavia materiaaleja ja selaan alati erilaisia artikkeleja mieltä juuri polttavista aiheista. Moon jopa alkanut lukemaan uutisia, ihan hesarista - enkä enää vain iltalehdestä. 

Sunnuntai on aina pahin päivä. Aamulla herää vähän myöhemmin, nousee sängystä vähän laiskemmin. Kapuaa aamupalalla hieman hitaammin. Eihän se päivä siitä sen pidemmäksi tule tai yhteinen aika kasva. Yritän vain nauttia kaikesta ennen maanantai aamun ajoa takaisin työnpariin. Mikään ei silti voita maanantai aamun hyvän työpäivän -toivotusta ennen oven sulkeutumista.

Tosiasiassa yksin asuminen on nykyään hassua. Sitä herää aamulla tyhjästä sängystä, tekee ruoan yhdelle, pesee yhden pyykit, vaihtaa vain toisen puolen lakanat ja joutuu syömään koko sipsipussin yksin. Pahinta on viikonlopun jälkeen palata aivan hiljaiseen asuntoon, jossa kukaan ei tervehdi takasin, vaikka kuinka ovelta huutelee. Mutta se on tätä hetkeä, uskon saavani pestä enemmän pyykkiä ja useampia lakanoita sitten myöhemmin. Toistaiseksi näin on hyvä. Eikä tuo 45 minuutin välimatka pidättele, joskus se vain hidastaa.