KAKSI KAUPUNKIA - YKSI KOTI

Kaikki loppuu aikanaan. Hiljaiselo blogin puolella ja päämäärättömyys. Kaikkea on kerennyt tapahtumaan kahden vuoden aikana. Kirjotin viimeksi 2018, mutten tainnut ymmärtää, miten iso myrsky edessäni oli silloin. Joku voisi sano, että kävin pohjalla - tai ainakin pirun lähellä sitä. Oma pohjani ei ollut järin syvä, vaan se oli enemmänkin omaa epävarmuutta sekä päämäärättömyyttä. 2018 otin kuitenkin harppauksia oikeaan suuntaan ja sillä tiellä ollaan.

Isoimpana niistä muutto Hämeenlinnaan syksyllä 2018 ja vakityön saaminen Cloettalta menekinedistäjänä. Koulun jätin kesken - mutta hain nyt kevään haussa uudestaan opiskelemaan. Reilun vuoden aikana keskityin itseeni, opettelin tuntemaan itseni uudestaan pitkän parisuhteen loppumisen jälkeen ja nautin elämästä erilailla kuin koskaan ennen.

Paljon asioita on ennallaan. Edelleen ajelen kolmostietä säännöllisesti Tampereen suuntaan siskon ja ystävien luo. Sen lisäksi työ ja arki on pääasiassa samanlaista. Päivisin karkkihommia, iltapäivällä ja viikonloppuisin nuorisotyötä ja muutaman kerran viikossa salille tai ulkoilemaan. Leipomiseen syttyi rakkaus uudestaan ja palo tehdä erilaisia - uusia - ruokia kasvaa entisestään. Tiedän, etten olis näin positiivissilla fiiliksillä ilman kahta likkakaveria, toinen hoitaa terapiapuhelut sekä istunnot kahvin äärellä ja toinen siskolliset velvollisuudet takomalla järkeä päähän. Jälkimmäisen avulla siihen päähän osui myös ihastumispallo tosi lujaa - kukaan ei varottanut, että menemällä siskon mukaan voi huoltoasemalta lyötää itselleen uuden kotiavaimen kunhan ensin käy kerran kaksi treffeillä!

Korona kevät on ollut erikoinen, mutta se ei ole saanut mua pysähtymään. Viime vuoden loppupuolella tein ison ryhtiliikkeen ja sillä tiellä ollaan. Oma hyvinvointi ykkösenä ja nyt myös halu päästä jatkaan opiskeluja uralla etenemisen toivossa. En aio vaihtaa alaa, mutta kaupallisella alalla kehittyminen vie mut tällä hetkellä täysin mennessään. Kysyttiin, olenko harkinnut muuta alaa ja siihen vastaukseksi popisin tunnin kaupanteosta ja myyntityöstä. Se niistä harkinnoista.

Olen jo pitkään tiennyt haluavani muuttaa takaisin Tampereelle jahka elämän tilanne antaa siihen mahdollisuuden. Joka kerta kolmostietä kurvaillessa tunnen entistä enemmän tulevani kotiin - vaikka kävisin vain siskon luona. Muuttaessani pois en tiennyt, miten ison palana minusta tuo kaupunki oli saanut itselleen. Tai kuinka paljon itse olin kasvanut ulos lapsuuden maisemista ja maaseudun elosta. En millään muotoa ole kaupunkilaistyttö, mutta kaupunkilaistunut ehdottomasti. Opiskelemaan hakiessa en hetkeäkään epäröinyt etteikö Tampere olisi se ykkösvaihtoehto - sormet ristissä, että tärppää!

Nyt yli vuoden yksin asumisen jälkeen, olen viimeisen puoli vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kurvaillut pilke silmäkulmassa ja hölmön hymy naamalla kohti tuttua kaupunkia. Huomaan suuntaavani yhä useammin viikonloppuisin Tampereelle Hänen luokseen. Tälläkin hetkellä löydän itseni Hänen luotaan tehden koulun esivalintakurssin tehtäviä ja tätä kirjoittaen. Kesäloman ajankohta yllätti tänä vuonna koronan vuoksi enkä oikein osannut ajatella, mitä tälläisellä oikealla lomalla kuuluu tehdä. Normaalisti ottaisin muita töitä lomani ajaksi, mutta nyt aion keskittyä siihen oikeaan lomailuun ennakkokurssin lomassa. En voi sanoa, ettenkö olisi jännittänyt saman katon alla olemista, vaikka aika onkin vain kaksi viikkoa. Mutta itseni tuntien nälkäkiukku yllättää ja sopeutuminen asumaan toisen ihmisen kanssa pitkän yksin elelyn jälkeen ei välttämättä ole meikäläisen vahvuus. Onneksi Hän on niin ymmärtäväinen ja nämäkin asiat on saanut puhua läpi. On muuten jotain, mitä rakastan! Me ihan oikeasti keskustellaan ja ihan kaikesta. Moon kova puhumaan, mutta nyt kyllä vetää vertoja - ja pelkästään hyvällä!

Lyhykäisyydessään elämä on just nyt ihanaa, sopivassa määrin yksinkertaista, mutta ennen kaikkea onnellista. Niin ne palaset loksahtelee paikalleen, kun itse tekee asioille tilaa ja antaa mahdollisuuden.